Teknologiakiinteistöistä SHIFT Business Festivalin pääomistaja
SHIFTistä tulee osa Teknologiakiinteistöjen brändiperhettä. SHIFT Events Oy:n yhtiökokous päätti keskiviikkona yhtiökokouksessaan, että Turun Teknologiakiinteistöt Oy:stä tulee SHIFT Eventsin pääomistaja.
Järjestelyn jälkeen Teknologiakiinteistöt omistaa noin 70 prosenttia SHIFT Eventsin osakkeista, ja SHIFT Eventsin perustaja SHIFT ry jatkaa yhtiön omistajana 30 prosentin osuudella.
SHIFT Eventsin hallitus jatkaa pääosin ennallaan, mutta hallituksen entisestä puheenjohtajasta Joonas Suomisesta tulee hallituksen jäsen ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Teknologiakiinteistöjen operatiivinen johtaja Antti Asteljoki.
Asteljoki näkee SHIFTin täydentävän Teknologiakiinteistöjen tapahtumakokonaisuutta.
– SHIFT on oleellinen osa yritysten ja organisaatioiden yhteisöllisyyttä. Omistusjärjestelyllä halusimme varmistaa, että näin on myös tulevaisuudessa. SHIFT monipuolistaa Turun Tiedepuiston ekosysteemiä ja meidän halumme on kehittää ja vahvistaa tapahtumaa entisestään, Asteljoki kertoo.
Syksyn aikana SHIFTin strategia tullaan rakentamaan uusiksi. Agendalla on kirkastaa mitä SHIFT on, kenelle sitä tehdään ja minkälaista arvoa se tuottaa sidosryhmilleen.