14 valtion toimijaa saman katon alle Mikkelin virastotaloon – kansalaisille sujuvampaa asiointia

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa merkittävän uudistuksen Mikkelin virastotalossa, jossa 14 valtion toimijaa kootaan yhteen työympäristöön. Samalla kansalaisten virastoasiointi helpottuu, kun valtion toimijoita keskitetään ja uusi yhteinen palvelupiste avataan Mikkelin virastotaloon.

Uudistuksen myötä kansalaiset voivat hoitaa maanmittausasioita, väestötietoja ja monia muita valtion palveluja kätevästi yhdestä paikasta. Virastotaloon avautuu myös mahdollisuus hoitaa verotusasioita etäpalvelupisteellä. Lisäksi valtion toimijoiden keskittäminen tehostaa viranomaisten välistä yhteistyötä. Rakennustyöt alkavat keväällä 2025, ja uudistus valmistuu tammikuussa 2027.

Hanke on osa valtion uudistusta, jossa palvelut ja tilat keskitetään yhteisiin toimipisteisiin eri puolilla Suomea, jotta virastojen välinen yhteistyö tehostuisi ja asiointi olisi kansalaisille helppoa ja sujuvaa. Virastojen yhteistyö lisää palveluiden nopeutta ja tekee asioinnista vaivattomampaa. Useimmat käyntiasiat hoituvat jatkossa sujuvasti Mikkelin virastotalossa Raatihuoneenkadulla.

Uudistuksen myötä yhteisessä palvelupisteessä asiakkaita palvelevat nykyisistä toimijoista Digi- ja väestötietovirasto sekä Ulosottolaitos. Uusina toimijoina mukaan tulevat Maanmittauslaitos ja Rikosseuraamuslaitos. Verohallinto tarjoaa jatkossa etäpalvelua.

-Tavoitteena on, että kansalaiset voivat hoitaa tärkeät käyntiasiat nopeasti ja vaivattomasti yhden luukun periaatteella, kertoo Senaatti-kiinteistöjen projektipäällikkö Jenni Kokkonen.

Yhteinen palvelupiste sijaitsee virastotalon ensimmäisessä kerroksessa, ja se tarjoaa asiakkaille seitsemän palveluhuonetta sekä mahdollisuuden etäasiointiin.

Keskittämällä säästöjä ja vastuullisuutta

Valtion vuokrakustannuksissa saavutetaan arviolta 800 000 euron säästöt vuodessa, kun toimijoita yhdistetään saman katon alle. Toimipisteiden yhdistäminen ja erillisistä toimipisteistä luopuminen tehostaa tilojen käyttöä ja vähentää kuluja.

-Virastojen keskittäminen samoihin tiloihin parantaa myös niiden välistä yhteistyötä ja tekee palveluista aiempaa sujuvampia. Uudistuksen jälkeen virastotalo tarjoaa entistä paremmat puitteet valtion toimijoille. Lisäksi talossa on vielä vapaata tilaa, joten tulevaisuudessa sinne voidaan mahdollisesti sijoittaa muitakin toimijoita, Kokkonen jatkaa.

Keskitetyt toimitilat tukevat myös ympäristövastuullisuutta, sillä tilankäytön tehostaminen pienentää valtion hiilijalanjälkeä. Lisäksi uudistuksessa hyödynnetään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia monitilaympäristöjä, mikä vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia.

Mikkelin virastotalosta moderni valtion palvelukeskittymä

Mikkelin virastotalon uudistaminen kattaa noin 4 200 neliömetrin tilat, ja hanke sisältää sekä teknisen peruskorjauksen että toimistotilojen tavanomaiset remontit. Uusi palvelupiste on olennainen osa hanketta, jonka kokonaiskustannukset ovat arviolta 9,2 miljoonaa euroa.

Uudistuksen jälkeen yhteisessä työympäristössä toimivat nykyisistä toimijoista Aluehallintovirasto, Digi- ja väestötietovirasto (DVV), Ulosottolaitos, Huoltovarmuuskeskus ja Verohallinto. Lisäksi uusina toimijoina virastotaloon tulevat Business Finland, Finnvera, Etelä-Savon ELY-keskus, Kehittämis- ja hankintapalveluiden keskus (KEHA), Maanmittauslaitos (MML), Metsähallitus, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnan palvelukeskus (Palkeet), Rikosseuraamuslaitos (Rise) sekä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus (Valtori).

Uusissa tiloissa työskentelee yhteensä noin 400 henkilötyövuotta. Kokonaisuudessaan virastotalon käyttäjiksi arvioidaan noin 500 henkilötyövuotta, mikä tekee virastotalosta merkittävän työpaikan alueella.

Vaikka suuri osa toimijoista keskitetään yhteisiin tiloihin, käräjäoikeus, syyttäjälaitos ja poliisin lupapalvelut toimivat jatkossakin erillään. Nämä palvelut sijaitsevat kuitenkin yhteisen asiakaspalvelun läheisyydessä. Poliisin lupapalvelutilojen remontti valmistui lokakuussa 2024.

Sinetin virastotalon uudistus käynnistyy Jyväskylässä – valtion toimijoille moderni yhteinen työympäristö

Sinetin virastotaloon toteutetaan muutostyöt 16 valtion toimijalle. Havainnekuva.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt vuonna 2007 valmistuneeseen 12 000-neliöiseen Sinetin virastotaloon yhteisen työympäristön muutostyöt 16 valtion toimijalle. Ensimmäisenä toteutetaan yhteisen palvelupisteen muutostyöt, jotka valmistuvat alkuvuodesta 2025. Sen jälkeen toimistokerrokset muutetaan yhteiseksi työympäristöksi, ja kokonaisuudessaan uudistus valmistuu syyskuuhun 2025 mennessä.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Verohallinnolle, Maanmittauslaitokselle ja Digi- ja väestötietovirastolle yhteinen palvelupiste virastotalon ensimmäiseen kerrokseen. Nykyiset Verohallinnon ja Digi- ja väestötietoviraston käyntiasioinnin tilat siirtyvät muutostöiden ajaksi väliaikaisesti kolmanteen kerrokseen. Maanmittauslaitos palvelee normaalisti neljännen kerroksen tiloissa huhtikuun loppuun saakka. Muutostyöt valmistuvat alkuvuodesta 2025, ja uusi palvelupiste avautuu maaliskuussa 2025.

Noin 4 700-neliöiselle alueelle toteutettavat tilamuutokset pyritään tekemään mahdollisimman paljon hyödyntäen olemassa olevia monitilaympäristöjä. Tilat tehdään tukemaan entistä paremmin tilankäyttäjien toimintoja pääosin kaluste- ja vyöhykeratkaisuin. Lisäksi rakennetaan lisää pistäytymistiloja ja päivitetään kokouskeskuksen tekniikkaa. Suuren muutoksen kokee ensimmäisen kerroksen yhteinen palvelupiste, johon toteutetaan myös uudet vihkitilat. Uudistukset parantavat tilojen äänieristystä, turvallisuutta ja varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin.

Toimistokerrosten muutostyöt toteutetaan yhteisen palvelupisteen valmistumisen jälkeen vaiheittain. Puolet noin 630 henkilöstä muuttaa uusiin tiloihin alkukesään 2025 mennessä, ja talon uudet käyttäjät siirtyvät tiloihin alkusyksystä 2025.

Tilamuutoshankkeen kustannusarvio on 4,6 miljoonaa euroa. Hankkeen myötä organisaatioille syntyy vuosittaisia toimitilakustannussäästöjä noin 450 000 euroa. Pääurakoitsijaksi on valittu Rakennusliike Seiska Oy, ja toteutusmuoto on jaettu urakka.

Hanke toteuttaa osaltaan valtion laajempaa palvelu- ja toimitilaverkon uudistusta. Sen tavoitteena on vastata nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin kokoamalla käyntiasiointia julkisen hallinnon yhteisiin palvelupisteisiin ja tiivistämällä valtionhallinnon toimitilaverkkoa. Yhteiset palvelupisteet takaavat kansalaisille käyntiasiointipalvelua yhdenvertaisesti koko maassa.

Rovaniemen virastotaloon Lähteentiellä toteutetaan peruskorjaus ja -parannus sekä laajennus

Kuvituskuva, jossa etualalla rakennuskypärä työmaalla.
Rovaniemen virastotaloon toteutetaan peruskorjaus la laajennus. Kuvituskuva. Kuva: Ümit Yildirim / Unsplash

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa 1978–1980 rakennettuun kiinteistöön peruskorjauksen ja -parannuksen sekä laajennuksen. Hankkeen myötä nykyinen huonetoimistoihin perustuva toimistorakennus Lähteentiellä muuttuu moderniksi viiden toimijan monitilaympäristöksi.

Tontilla on aloitettu valmistelevat työt tontin raivaamisella, ja rakennustyöt alkavat elokuun puolivälin jälkeen ja valmistuvat aikataulun mukaan tammikuussa 2026.

Rakennuksessa uusitaan sisätilat, kuten väliseinät, talotekniikka ja sähköt. Julkisivu kunnostetaan ja ikkunat sekä vesikatto uusitaan. Lisäksi tontille rakennetaan toimintoja tukeva uudisrakennus. Hankkeen laajuus kokonaisuudessaan on noin 6 200 neliömetriä, ja kustannusarvio on noin 17,5 miljoonaa euroa. Hankkeen urakkamuoto on jaettu urakka, ja pääurakoitsijana toimii Sakela Rakennus Oy.

Uudistuksen myötä virastotalon käyttäjiksi tulevat Geologian tutkimuskeskus (GTK), Traficom, Rajavartiolaitos (RVL), Säteilyturvakeskus (STUK) ja Ilmatieteen laitos (FMI). Rakennuksen olemassa olevat käyttäjät GTK ja STUK muuttavat väistöön remontin ajaksi.

Sisätiloihin toteutetaan valtion toimijoille omat monitilaympäristöt, joissa huomioidaan käyttäjien toimitilakonseptien tavoitteet. Virastotalon nykyisten käyttäjien tilatarpeet ovat vähentyneet, eivätkä toimitilat enää vastaa muuttuneisiin työnteon tapoihin. Yhteiseen käyttöön tehdään aulapalvelu-, kokous-, sosiaali- ja kuntoilutilat sekä työkahvila. Tavoitteena on luoda muuntojoustavia tiloja, joita voidaan helposti muokata käytön tarpeen mukaan esimerkiksi irtokalusteilla. Tavoitteena on turvalliset, terveelliset ja kestävät tilat.

Investointi tuo kustannushyötyjä asiakkaiden toimintaan yhteensä arviolta noin 750 000 euroa vuodessa. Nämä kustannushyödyt saavutetaan muun muassa työajansäästöstä erilaisissa sisäisissä siirtymissä sekä yhteistyön ja työviihtyvyyden parantumisen myötä.

Kohde sijaitsee Rovaniemen kaupungin taajama-alueella Ounasvaaran lounaispuolella osoitteessa Lähteentie 2.

”Hankkeen erityispiirteenä on tontilla sijaitseva saksalaisten omille vangeille tarkoitettu Sicherheitsdientsin sodanaikaisen vankilan jäännökset. Rakennushankkeen takia osa jäännöksistä joudutaan purkamaan. Purkamisesta on pyydetty lausunto Lapin maakuntamuseolta, ja jäännökset dokumentoidaan Museoviraston toimesta”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.

Hankkeessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja tavoitteena on vähentää hiilijalanjälkeä noin 15 % tavanomaiseen tasoon verrattuna. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja vähentää rakennusten energiankulutusta. Suunnittelussa noudatetaan Senaatin kiertotalouden periaatteita, ja muun muassa materiaalien valinnassa pyritään valitsemaan vähäpäästöisiä tuotteita. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa käytetään suomalaista Rakennustiedon ympäristöluokitustyökalua, joka auttaa arvioimaan ja vähentämään ympäristövaikutuksia.

Senaatti-kiinteistöt myy virastotalon Jyväskylän keskustasta

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt 7.3.3034 tarjouskilpailun Jyväskylän keskustassa sijaitsevasta virastotalokiinteistöstä. Myytävä kohde rajautuu Cygnaeuksenkatuun ja Hannikaisenkatuun.

Kuva: Senaatti-kiinteistöt

– Valtiolla toimistotilan tarve on vähentynyt valtakunnallisesti merkittävästi viime vuosina. Jyväskylän virastotalon kaltaisia kiinteistöjä tulee varmasti myyntiin tulevina vuosina lisää. Uskon, että näin keskeisellä sijainnilla oleva kohde kiinnostaa kiinteistömarkkinaa, sanoo Senaatin myyntipäällikkö Asko Taskila.

Constille Tampereen virastotalon talotekniikkaurakka

Consti Talotekniikka Oy toteuttaa Tampereen virastotalon saneeraus- ja laajennushankkeen LVIAS-työt. Talotekniikkaurakka alkaa lokakuussa 2023 ja valmistuu viimeistään kesäksi 2026. Urakan arvo on noin 10,5 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii YIT Suomi Oy.

Tampereen virastotalon peruskorjaus- ja laajennustyöt käynnistyivät keväällä 2023. Hankkeen rakennuttaja on Tampereen Tilapalvelut Oy. Kuva: KVA Arkkitehdit

Tampereen virastotalon saneeraus ja laajennus aloitettiin keväällä 2023, ja se on rakennuttajana toimivan Tampereen Tilapalvelujen historian suurin hanke. Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema virastotalo on rakennettu kahdessa vaiheessa vuosina 1967 ja 1975.

Urakassa kiinteistön vanhemman, jo puretun osan tilalle rakentuu viisikerroksinen uudisosa. Uudisrakennukselle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta, jossa korostuvat muun muassa veden ja energian säästö sekä matalammat hiilidioksidipäästöt. Kiinteistön eteläinen ja pohjoinen rakennusosa peruskorjataan. Uusi virastotalokokonaisuus tulee toimimaan toimistotilana noin 900 työntekijälle. 

Hankkeen suunnittelua ja rakentamista ovat ohjanneet tavoitteet terveellisistä ja turvallisista tiloista. Erityisesti järjestelmien ja laitteiden energiatehokkuuteen on kiinnitetty huomiota. 

Rakennuskokonaisuuteen asennettava kattava ratkaisu Ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarveohjaukseen on suunniteltu parantamaan rakennuksen energiatehokkuutta ja käyttöolosuhteita. Sisäilmaston laatu varmistetaan WISE-järjestelmällä, jolla tavoitetaan useat ympäristöluokituksen arviointikriteerit. 

Hanke kirjataan Constin kolmannen kvartaalin tilauskantaan.