Tuore tutkimus: Monitilatoimistojen meluongelmat ylikansallisia mutta ratkaistavissa

Maailmanlaajuisesti suurin sisäympäristöongelma avoimissa toimistoissa on kollegojen melu. Ongelma voidaan kuitenkin ratkaista satsaamalla huoneakustiikkaan ja äänieristettyihin toimistokoppeihin.

– Yhä useammat esihenkilöt miettivät nykyään, miten työntekijät saataisiin takaisin toimistolle. Siksi viritimme laajan projektikokonaisuuden vastaamaan kysymykseen, miten toimistoista tehdään houkuttelevampia, tutkimuksen vetäjä, dosentti Valtteri Hongisto avaa. 

Turun ammattikorkeakoulun Rakennustekniikan tutkimusryhmä kartoitti pohjaselvitykseksi maailmanlaajuisesti, miten erilaisten toimistotyyppien, kuten avotoimistojen tai työhuoneiden, koetaan soveltuvan toimistotyöhön. Lisäksi tarkasteltiin, miten eri toimistotyypeissä melu, valaistus, ilmanlaatu tai lämpöolot koetaan. Kymmenissä maissa toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi yli 85 000 työntekijää. Yleisin tyytymättömyyttä aiheuttava tekijä oli lämpöolot. Sen jälkeen tuli melu. Lämpöolo-ongelmat olivat samat eri toimistotyypeissä, kun taas meluongelmat korostuivat avoimissa toimistoissa. 

– Avoimissa toimistoissa tulee siis panostaa akustiikkaan ja tilojen käyttötapoihin niin, että meluhaitat saadaan kuriin, Hongisto tiivistää. 

Löydöksen vuoksi tutkittiin suomalaisia toimistoja. Uudet toimistot Suomessa ovat usein monitilatoimistoja, jossa erilaisille työtehtäville on tarjolla erilaisia tiloja. Avotoimistojen ohessa on yleensä erikseen varattavia huoneita tai toimistokoppeja. Tutkimus tehtiin neljässä yrityksessä, jotka muuttivat monitilatoimistoon. Yrityksissä oli noin 1000 työntekijää ja ne sijaitsivat Turussa, Helsingissä ja Lempäälässä. Tyytyväisyys työympäristöön oli suurempi, jos henkilö oli tyytyväinen ääniympäristöön, visuaaliseen yksityisyyteen, tilan määrään, vuorovaikutuksen ja tilanvaihdon helppouteen, laitteiden toimivuuteen ja tilan puhtauteen. Naiset olivat tyytyväisempiä työympäristöönsä kuin miehet. Myös esihenkilöt olivat tyytyväisempiä työtilaansa kuin muut. Tyytyväisyys ääniympäristöön selitti lähes puolet työympäristötyytyväisyydestä.

– Koska melu on keskeinen ongelma sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa, teimme lisäksi laboratoriokokeita, jotta saisimme selville eri meluntorjuntakeinojen vaikutukset ihmisten työtehoon ja hyvinvointiin, sanoo Hongisto.

Toimistokopeilla taitetaan loputkin meluongelmat

Kokeissa havaittiin, että huoneakustiikka tulisi suunnitella vähintään samaan tasoon, kuin suomalaiset määräykset edellyttävät, koska tätä huonompi huoneakustiikka heikentää työtehoa. Sama tulos saatiin myös Saksassa, jossa toteutettiin puolet kokeista. Lisäksi määräyksiä parempi huoneakustiikka paransi selvästi työskentelykokemusta. Hyvä huoneakustiikka tarkoittaa, että ääntä imevien materiaalien määrä huonepinnoilla ja sermeissä on mahdollisimman suuri, tilassa on riittävästi puheenpeittoääntä ja lattialla on pehmeä tekstiilimatto. Näillä vähennetään puheäänen häiritsevyyttä avotoimistoissa radikaalisti. 

Toimistokopit ovat uusi tapa tarjota hiljaisia työtiloja ja lisätä keskustelujen yksityisyyttä mihin tahansa tilaan. Oululaisessa toimistossa tehty kyselytutkimus osoitti, että toimistokoppien lisääminen toimistoon paransi tyytyväisyyttä puheyksityisyyteen. Sen jatkona tehty laboratoriokoe osoitti, että parhaan ääniluokan A kopissa työskenneltäessä työteho oli parempi ja stressitaso alhaisempi kuin jos koppia ei lainkaan olisi. 

– Projektimme päätulokset osoittavat, että ääniympäristö on suuri ongelma nykytoimistoissa. Ongelmia voidaan kuitenkin todistettavasti taklata. Monitilatoimistoissa kannattaa käyttää mahdollisimman hyviä meluntorjuntatuotteita, koska vain niillä voidaan aikaansaada merkittäviä parannuksia työtehossa ja kokemuksessa, alleviivaa Hongisto.

Tulokset saatiin aikaan kansainvälisessä ”MOTTI – sisäympäristö ja hyvinvointi toimistoissa” -projektissa, jonka toteutti Turun ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön tutkimusryhmä.

Kaupallinen yhteistyö: Historia ja nykyaika yhdistyvät uudistetun Glorian toimistotiloissa

Helsingin ydinkeskustassa Kaartinkaupungin ja Punavuoren välissä sijaitseva historiallinen kiinteistö Gloria on keskellä uudistus- ja saneerausprosessia. Ratakadun ja Yrjönkadun puoleinen osa rakennuksesta taipuu valoisiksi ja moderneiksi toimistotiloiksi. Kiinteistön nykyisenä omistajana on ruotsalainen varainhoitoa ja kiinteistökehitystä tarjoava Areim, joka aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2017. Areimin tavoitteena on tehdä Gloriasta uudenlainen toimitilakiinteistö, jonka suurena vetovoimana on historiallisen luonteensa lisäksi yhteisöllisyys ja viihtyvyys.

Glorian uudistusta tehdään historiaa kunnioittaen

Gloria sai alkunsa vuonna 1928, eli samoihin aikoihin muun muassa Eduskuntatalon kanssa. Jo runsaasti kokemusta erilaisista arvokohteista kerännyt arkkitehti Georg Thure Nummelin toimi kiinteistön pääsuunnittelijana. Nummelinin työparina toimi Uuno Varjo, joka on tunnettu muun muassa Olympiastadionin rakennesuunnittelijana.

Mainetta Gloria on kerännyt historiansa aikana kiinteistön Pienen Roobertinkadun puolella toimivasta teatteristaan, Gloria-salista, jonka lavalla on nähty vuosikymmenten aikana lukuisia produktioita. Ratakadun puolella puolestaan oli alun perin asuntoja.

–Talo ja koko kortteli on historialtaan hieno. Ympärillä on vanhoja arvorakennuksia, ja Ratakadun puolelta on kauniit näkymät puistoon ja ympäröivään kaupunkiin, kertoo Areimin asset manager Hannu Tammia.

Areim keskittyy tällä hetkellä Ratakadun puolen uudistamiseen, mutta Pienen Roobertinkadun puolelle on suunnitelmissa myös saneeraus. Tammia kertoo, että toimistotilaa sinne ei olla tekemässä, sillä historiaa on kunnioitettava – legendaarinen teatteri säilyy teatterina.

–Rakennuksen historiallista luonnetta kunnioitamme säilyttämällä mahdollisimman paljon alkuperäistä muotokieltä – tässä rakennuksessa on hienoja kaarevia ikkunoita, oviaukkoja ja vastaavia rakenteita.

Tavoitteena saneerauksessa ei ole uudistaa aivan kaikkea. Prosessissa ei pureta sellaista, mitä ei ole tarvetta purkaa. Muun muassa hissipaikat ja sisäraput säilytetään. Julkisivulle ei tehdä mitään.

Nykyaikainen käytettävyys ja muuntojoustavuus ovat tärkeitä samalla kuitenkin säilyttäen kiinteistön historiallinen luonne.

–Ei väkisin tehdä modernia, mutta ei rakennus saa olla museokaan, summaa Tammia.

Tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä Gloriassa

Yhteisöllisyys ja vehreys ovat olennaisia tekijöitä uudessa Gloriassa. Tammia kertoo, että Ratakadun puolen sisäpiha palautetaan autottomaksi ja sinne tuodaan runsaasti viherkasveja. Tarkoituksena on tehdä sisäpihasta yhteisöllinen rentoutumis- ja työntekopaikka. Talvisin pihaa ei ajeta lumesta, vaan sinne tulee polkuja, joita pitkin kävellä.

–Tuomme ulkona rakennusta vastapäätä olevaa puistoaluetta sisäpuolelle – näin sisäpihasta tulee ikään kuin käyttäjien oma yksityinen puisto.

Ympäristö ja upeat näkymät ikkunoista, niin alemmissa kuin etenkin ylemmissä kerroksissa, ovat yksi Glorian monista valttikorteista. Ylemmissä kerroksissa kuusi metriä korkeiden loft-tilojen neljän metrin korkuisista ikkunoista näkee kantakaupungin yli. Ikkunat avautuvat joka suuntaan, päivänvaloa tulee runsaasti ja ympäröivät arvokiinteistöt ja puisto luovat tunnelmaa. Alue itsessään on turvallinen ja vakaa.

Sijainnin etuna on myös rautatieaseman läheisyys ja erinomainen saavutettavuus julkisella liikenteellä, sekä aivan lähellä sijaitsevat useat parkkihallit autoilijoille. Sisäpihalle tehdään polkupyöräpaikkoja, minkä tarkoituksena on edistää omalta osaltaan ympäristöystävällistä liikkumista.

Estetiikka ja energiatehokkuus kohtaavat

Glorian olosuhteita kohennetaan – ilmanvaihto, sähkölaitteistot ja vedenkulutus tuodaan kaikki nykyaikaan, ja kiinteistöön tulee valokuitu. Designia ei kuitenkaan unohdeta, sillä se on merkittävä osa kiinteistön viihtyisyyttä ja brändiä.

–Hanojen, valaisimien ja muiden vastaavien on oltava paitsi käytännöllisiä, myös hienoja, tuumaa Tammia.

–Kauniit historialliset takat ovat luovat tiloihin tunnelmallista henkeä. Keittiöihin puolestaan tulee uusi tekniikka, mutta väri- ja muotomaailman kautta haetaan historiallista tuntua.

Tiloja voi kuitenkin muokata uusien vuokralaisten toiveiden mukaisesti lähes kaikkialta.

–Ainoastaan kantavaa seinälinjaa ei voi siirtää, muuten seinät ovat muunneltavissa. Vessoissa ja keittiöissä on rajatusti pelivaraa, mutta kaikissa muissa tiloissa vuokralainen voi itse päättää yksityiskohdista, kuten tilajaosta ja värimaailmasta.

Energiatehokkuuden suhteen saneerauksessa on lähdetty nollasta, mutta tavoitteet ovat kovia. Jäähdytykseen kiinteistössä tullaan käyttämään kaukokylmää, ja koneellinen ilmanvaihto ja sähkölaitteistot ovat kaikki uutta tekniikkaa. Rakennuksen energialuokka tulee olemaan B, ja sille haetaan LEED Platinum -sertifikaattia. Tämän lisäksi kiinteistön vuokralaisten käyttöön tulee Areimin oma sovellus, jonka kautta käyttäjät saavat suoran yhteyden esimerkiksi huoltoon ja kiinteistön omistajaan. Sovellus toimii myös viestintävälineenä, jonka kautta voidaan tiedottaa tärkeistä asioista käyttäjille.

Areim haluaa pitää huolen, että kaikki Gloriasta tulee löytymään kaikki mukavuudet.

–Kaiken mitä teemme tulee olla korkealuokkaista, ja talon tulee muokkautua hyvin nykyajan vaatimuksiin ja vuokralaisten toiveisiin, summaa Tammia.

Uniikista Gloriasta jatkossakin merkittävä osa Helsinkiä

Tammia kertoo Glorian olevan ainutlaatuinen kohde – kovin montaa samankaltaista kiinteistöä ei Helsingistä löydy. Kiinteistön historia, sijainti, puisto ja loft-tilat näkymineen ovat kovatasoisinta Helsinkiä. Uudistusprosessissa on pyritty käymään vuoropuhelua omistajien ja viranomaisten välillä.

–Hedelmällisin tapa toimia on pyrkiä kompromisseihin, jotka tyydyttävät kaikkia osapuolia. Tällaiset prosessit lupineen ja rakennusvaiheineen ovat pitkiä, ja niiden kulkua voisi saada vieläkin paremmin tasautettua ja nopeutettua, toteaa Tammia.

Areimin pitkän aikavälin tavoite Glorialle on kiinteistön kehittäminen ja hyvien vuokralaisten saaminen sekä uudenlaisen, yhteisöllisen työkulttuurin tuominen Suomeen muun muassa sisäpiha-alueen kautta. Toiveena vuokralaisiksi olisi esimerkiksi luovan alan yritykset ja pienet lakiasiaintoimistot – Tammian mukaan vuokralaiset luovat rakennuksen brändin, ja toiveena on, että kiinteistöstä tulisi sitä myötä merkittävä osa Helsinkiä.

–Tänne kannattaa tulla. Paitsi, että kiinteistö on ainutlaatuisen hieno, olemme me mukavia kiinteistönomistajia ja olemme saaneet muista kohteistamme hyvää palautetta. Välitämme vuokralaisistamme ja takaamme, että laatu ja palvelu ovat sovitulla tasolla.

Hines nimitti Trevianin kehittämään vuokraustoimintaa Helsingin keskustassa 

Hines on nimittänyt Trevian Asset Management Oy:n kehittämään Kasarmikatu 21 toimisto­talon vuokraus­toimintaa Kaartinkaupungissa. LEED Platinum -ympäristösertifioidun arvo­rakennuksen suurimmat yritys­vuokralaiset ovat Roschier ja Danske Bank. Helsingin keskeisimmän bisnes­alueen vuosi­tuhannen ensimmäinen uusi toimisto­rakennus on houkutellut erityisesti rahoitus- ja varainhoito­alaa sekä asianajotoimistoja.

Kuva: Trevian

Hines on yksi maailman suurimmista yksityisomistuksessa olevista kiinteistösijoittajista, -kehittäjistä ja -varainhoitajista ja hallinnoi 93,2 miljardin USD:n varallisuutta. Kasarmikatu 21 oli vuonna 2017 amerikkalaisyhtiön ensimmäinen kohde Suomen markkinoilla. 7-kerroksinen noin 16 000 neliömetriä kattava toimistorakennus on rakennettu LEED Platinum -sertifioinnin mukaisesti ja se oli ydinkeskusta-alueen ensimmäinen uusi toimistorakennus kolmeen vuosikymmeneen.

Kasarmikatu 21 arvo­rakennuksen suurimmat vuokralaiset ovat Roschier Asianajotoimisto Oy ja Danske Bank, jonka toimi­paikoista Kaartinkaupungin kohteen tilat ovat Suomen toiseksi suurimmat. Toimisto­talossa pää­toimipaikkaansa pitävät myös mm. pörssi­listattu pohjois­mainen pääoma­rahastoyhtiö Taaleri Oyj sekä kotimainen pääomasijoittaja Sentica Partners Oy.

– Trevianille Kasarmikatu 21 on uudenlainen kohde keskusta-alueen toimisto­portfolioon: Siinä yhdistyvät arvokkuus ja modernius täydessä harmoniassa ympäristön historiallisten ja vanhojen arvo­kiinteistöjen kanssa. Nyky­aikaisuus näkyy erityisesti vastuullisuuteen liittyvissä ominaisuuksissa – kiinteistölle on mm. myönnetty korkein LEED-ympäristösertifikaatti Platinum-tasolla, kertoo Trevianin liiketoiminta­johtaja Elisa Loitto

– Otamme innolla vastaan yhteistyön Hinesin kanssa keskusta­kohteen kehittämiseksi entisestään. Keskusta-alue on säilyttänyt asemansa toimitila­kysynnän kärjessä. Kasarmikatu 21 on toiminta­ympäristöön sulautuva arvokas rakennus, joka on suunniteltu toimisto­käyttäjien tämän päivän tarpeet huomioiden tarjoten yritysten vastuullisuus­kriteereihin vastaavat muunto­joustavat, avarat ja valoisat toimi­tilat, sanoo kohteesta vastaava kiinteistö­varainhoitaja Outi Kymäläinen Trevianilta.

Kasarmikatu 21 on vastuullisesti rakennettu toimisto­talo, jonka julkisivu erottuu ydin­keskustan ympäristössä. Julkisivu on luonnon­kivestä valmistettu ja suunniteltu kestämään aikaa ja käyttöä. Aikaa kestävät, laadukkaat materiaalit toistuvat rakennuksen sisä­tiloissa – sisä­tiloihin on kivi­materiaalin lisäksi käytetty myös puuta, joka on valikoitunut sen kestävyyden ja ympäristö­ystävällisyyden ansiosta. Toimisto­talossa on suosittu oma lounas­ravintola ja kahvila upeassa valo­pihassa sekä kattavat aula- ja kokous­palvelut ydin­keskustan businessalueella.

Lappeenrannan virastotalon tilamuutos on valmistunut

Lappeenrannan virastotalon tilamuutoshanke Villimiehenkadulla on valmistunut suunnitellusti kokonaisuudessaan. Virastotaloon toteutettiin julkisen hallinnon yhteinen palvelupiste, joka on palvellut asiakkaita vuoden 2023 kesäkuusta lähtien. Nyt käyttöön otetaan uudistetut, henkilöstön työtä tukevat toimistotilat.

Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteutti vuonna 1980 valmistuneeseen virastotaloon tilamuutoshankeen ja valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen mukaisen tilaratkaisun 16:lle julkisen hallinnon toimijalle ja reilulle 600 henkilölle.

Nykyaikaiset työtilaratkaisut ja yhteiskäyttö parantavat tilankäytön tehokkuutta, mikä pienentää valtion hiilijalanjälkeä ja tuo valtiolle kustannussäästöjä. Hanke säästää valtion virastojen tilakustannuksia noin 720 000 euroa vuodessa.

Nyt valmistuneessa hankkeen viimeisessä vaiheessa virastotalossa uudistettiin toimistotiloja vastaamaan nykyaikaisen työn tarpeita, jossa erilaisiin työtehtäviin käytetään erilaisia tiloja. Tiimityöskentelyyn, kokouksiin ja itsenäiseen, keskittymistä vaativaan työskentelyyn on omat tilansa. Tilojen viihtyisyyteen on panostettu ja työergonomiaan kiinnitetty huomiota.

Lappeenrannan virastotalon hanke toteutettiin ensimmäisten joukossa osana valtion laajempaa palvelu- ja toimitilaverkon uudistusta. Sen tavoitteena on vastata nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin kokoamalla käyntiasiointia julkisen hallinnon yhteisiin palvelupisteisiin ja tiivistämällä valtionhallinnon toimitilaverkkoa.

Yhteisessä palvelupisteessä asiakkaita palvelevat Kela, Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ulosottolaitos, Kaakkois-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Verohallinto, Digi- ja väestötietovirasto, Maanmittauslaitos, Etelä-Karjalan hyvinvointialueen työelämäpalvelut (TYP), Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Traficom, Rikosseuraamuslaitos ja Business Finland. Viranomaisten omien asiantuntijoiden lisäksi yhteisessä palvelupisteessä työskentelee kaksi palveluneuvojaa, jotka neuvovat asiakkaita viranomaisasiointiin liittyvissä asioissa ja tarjoavat tukea sähköiseen asiointiin.

Senaatti-kiinteistöt myy virastotalon Jyväskylän keskustasta

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt 7.3.3034 tarjouskilpailun Jyväskylän keskustassa sijaitsevasta virastotalokiinteistöstä. Myytävä kohde rajautuu Cygnaeuksenkatuun ja Hannikaisenkatuun.

Kuva: Senaatti-kiinteistöt

– Valtiolla toimistotilan tarve on vähentynyt valtakunnallisesti merkittävästi viime vuosina. Jyväskylän virastotalon kaltaisia kiinteistöjä tulee varmasti myyntiin tulevina vuosina lisää. Uskon, että näin keskeisellä sijainnilla oleva kohde kiinnostaa kiinteistömarkkinaa, sanoo Senaatin myyntipäällikkö Asko Taskila.

YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen

YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-tilat ovat menettäneet suosiotaan.

Etätyötä tekevistä 89 % haluaisi, että voisi itse päättää missä ja milloin tekevät työtä. Kuva on tekoälyn näkemys kotityöpisteestä. Kuva: lumbridgecity/Pixabay

Kyselyyn vastanneiden mukaan työnantajien etätyölinjaukset eivät ole tiukentuneet viime vuodesta. Kolmannes päätetyöntekijöistä saa tehdä etätyötä jatkuvasti. Joka neljäs päätetyötä tekevistä kertoo työnantajan selvästi rajanneen etätyön määrää. Joka kolmannessa organisaatiossa etä- ja toimistopäivistä sovitaan tiimitasolla.

89 % etätyötä viikoittain tekevistä haluaa, että he voivat jatkossa itse määritellä, milloin ja missä työnsä tekevät.

– Etätyön tekeminen on selkeästi vakiintunut, ja hybridityöstä on tullut uusi normaali. Barometrin mukaan valta työn tekemisen paikasta näyttäisi siirtyneen enemmän työntekijälle, ja etenkin naiset hyödyntävät etätyömahdollisuutta. Töissä kannattaa kuitenkin sopia pelisäännöt, milloin ollaan toimistolla, jotta lähityöskentelystä ja kohtaamisista saataisiin mahdollisimman paljon hyötyä, YIT:n myyntijohtaja Tuula Klemetti sanoo.

Kyselyssä selvitettiin myös, mitä ihmiset odottavat työpaikaltaan. Vastausten mukaan toimistojen nykytila ei täysin vastaa odotuksia. Päätetyöntekijöiden ihannetoimistolla olisi omat työhuoneet (59 %), hyvä ilmanvaihto ja sopiva lämpötila (38 %) sekä kohtuuhintainen lounas (32 %).

Nykyisessä toimistossa tärkeimpänä pidettiin omiin mittoihin säädettävissä olevaa omaa työpistettä (54 %) sekä laadukkaita työvälineitä (36 %). Työpaikan sijainnissa tärkeintä on, että se on kävely- tai pyörämatkan päässä kotoa (56 %) tai että sinne pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä (53 %). Lähes joka neljäs toivoo työsuhde-eduksi joukkoliikennelippua.

Kyselyn vastausten perusteella vuokrattavat etätyötilat herättävät vähemmän kiinnostusta kuin koronavuosina: 78 % etätyöntekijöistä valitsee mieluummin työskentelyn kotona kuin lähistöllä olevassa etätyötilassa. 18 % vastaajista olisi valmis maksamaan 20 000 euroa tai enemmän erillisestä 6–8 neliömetrin työhuoneesta oman asuntonsa yhteydessä. Asunto, jossa olisi erillinen työhuone, kiinnostaa etenkin alle 36-vuotiaita sekä Espoossa ja Vantaalla asuvia.

Kestävät kaupunkiympäristöt -kysely tehtiin Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion asukkaille. Nettipaneelissa oli vastaajia tänä vuonna 1058 + 354 henkeä (toimistotyötä tekevien erillisotos). Kysely tehtiin syys-lokakuun vaihteessa 2023. Prior Konsultointi toteutti tutkimuksen YIT:n toimeksiannosta.

Spondan rakennuttama toimitilarakennus nousi harjaan Tikkurilassa 

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda rakennuttaa Tikkurilan juna‑aseman läheisyyteen toimisto‑ ja liiketila­kiinteistöä, joka tarjoaa noin 16 000 kerros­neliömetriä korkea­laatuista ja vastuullista toimitilaa. Lauri Korpisen katu 9:ssä kesällä 2022 käynnistynyt hanke etenee suunnitelmien mukaisesti ja rakennus on harja­korkeudessa. Vuoden­vaihteessa 2024–2025 valmistuvan talon pää­vuokralaiseksi tulee Valmet. 

Energiatehokas toimisto- ja liiketilakiinteistö rakennetaan Lauri Korpisen kadulle lähelle Tikkurilan juna-asemaa. Kuva: Sponda Real Estate

Korkealaatuisen toimitalon suunnittelussa on panostettu tilojen muunto­joustavuuteen ja rakennuksen energia­tehokkuuteen. Suunnittelua on edistetty tiiviissä yhteistyössä Valmetin kanssa, jolle toteutetaan muunneltavat tilat, jotka tukevat parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen liiketoimintaa. 

– Valmet on hyvä esimerkki globaaleista edelläkävijä­yrityksistä, jotka haluavat panostaa vastuullisiin toimi­tiloihin ja henkilökuntansa hyvin­vointiin. Keskeisillä paikoilla sijaitseville, korkea­laatuisille ja muunneltaville toimi­tiloille on vahvaa kysyntää yritysten panostaessa tiloihin, jotka houkuttavat henkilö­kuntaa toimistoille. Toimisto­ympäristössä tapahtuu luontevia kohtaamisia ja yhteis­työn tekeminen on sujuvaa, mikä ruokkii yritys­kulttuurin vahvistamista, työ­hyvin­vointia sekä innovointia, Spondan toimitus­johtaja Christian Hohenthal toteaa. 

Talon päävuokralainen Valmet siirtää Lauri Korpisen kadun toimistoon toimintansa kahdesta eri sijainnista. Rakennuksessa tulee työskentelemään noin 800 henkilöä. 

– Rakenteilla on nyt tiloja, jotka tukevat parhaalla mahdollisella tavalla toimintaamme ja henkilöstömme työ­hyvin­vointia pitkälle tulevaisuuteen. Uusi toimisto­talo on merkittävä sijoitus henkilöstöömme Suomessa. Meidät valittiin syyskuussa tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa ihanteellisimmaksi työn­antajaksi Suomessa. Uskomme, että tämä uusi toimistomme Tikkurilassa on vahva vetovoima­tekijä seuraavina vuosina ja vuosi­kymmeninä, Valmetin kiinteistö­johtaja Kimmo Kohtamäki toteaa. 

Uudisrakennuksessa työskentelevien arkea tukevat talon moni­puoliset palvelut, kuten lounas­ravintola, Lidl‑myymälä, iso pyörä­parkki ja sen yhteydessä olevat sosiaali­tilat sekä parkki­halli sähkö­autojen lataus­pisteineen. Talon omia, arkea helpottavia palveluja täydentää alueen moni­puolinen palvelu­tarjonta. Kiinteistö sijaitsee aivan Tikkurilan juna‑aseman ja kauppa­keskus Dixin välittömässä läheisyydessä. 

– Olemme iloisia, että pääsemme vihdoin avaamaan myymälän Tikkurilan juna‑aseman läheisyyteen, jossa meitä on kaivattu jo pitkään. Tavallisesta Lidl‑konseptista poikkeava myymälä avautuu toimisto‑ ja liike­tilojen yhteyteen ja tulee vastaamaan alueen asukkaiden päivittäis­tavarakaupan tarpeisiin, Lidlin kiinteistö­kehitys­päällikkö Toni Lautala sanoo. 

Kiinteistö tavoittelee energia­tehokkuus­luokka A:ta sekä platinatason LEED‑ympäristö­sertifikaattia. Energia­tehokkuutta parantaa osaltaan ympäristö­ystävällisen maalämpö­järjestelmän käyttö. Talon katolle asennetaan aurinko­paneelit. Rakentamisesta aiheutuva hiili­jalanjälki pyritään minimoimaan, ja tavoitteena on myös täyttää EU‑taksonomian vaatimukset. 

Työterveyslaitos: Työtiloja ei saa tiivistää hyvinvoinnin kustannuksella

Lisääntynyt etätyö ja tarve säästää tilakuluissa lisäävät tarvetta työympäristön muutoksille. Työterveyslaitoksen mukaan tilaratkaisuissa pitäisi ottaa huomioon nykyistä paremmin vaikutukset työhön, toimintaan ja hyvinvointiin.

Kuvituskuva. Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

– Tilat ovat organisaatioille usein yksi suurimmista kiinteistä kustannuksista henkilöstökulujen ohella. Tehokkaaseen tilankäyttöön kannustaa myös vastuullisuusnäkökulma, sillä tyhjien tilojen ylläpitäminen tarkoittaa resurssien tuhlaamista, sanoo vanhempi asiantuntija Suvi Hirvonen Työterveyslaitoksesta.

Tutkijoiden viesti työpaikoille on, että työympäristömuutos on monimutkainen prosessi, jossa on aina kyse muustakin kuin tiloista.

– On tärkeää ymmärtää, miten paljon tilamuutos vaikuttaa toimintaan. Lisäksi kannattaa ennakoida, miten työ muuttuu tulevaisuudessa. Näin tilaratkaisut palvelevat työnteon tarpeita pitkään, sanoo vanhempi asiantuntija Pia Sirola Työterveyslaitoksesta.

– Työympäristömuutokset menevät valitettavan usein pieleen siinä, että suunnitellaan pelkästään tilojen muutosta ja unohdetaan työn muutos. Pahimmillaan tuloksena on työhön ja toimintaan sopimattomat tilat, joissa henkilöstö ei voi hyvin, sanoo Suvi Hirvonen.

Muutosvastarintaa ja muutoksesta aiheutuvaa kuormitusta voidaan ehkäistä johtamalla muutosta aktiivisesti, viestimällä avoimesti ja kuuntelemalla henkilöstöä.

Työterveyslaitoksen Onnistu työympäristömuutoksessa -oppaan mukaan hyvinvointia edistävä työympäristö tukee esimerkiksi työn sujuvuutta ja työn imua sekä edistää vuorovaikutusta, yhteistyötä ja fyysistä aktiivisuutta. Oppaan materiaalit pohjautuvat Työterveyslaitoksen pitkäaikaiseen tutkimus- ja kehittämistyöhön työtilojen parissa.