Rovaniemen virastotaloon Lähteentiellä toteutetaan peruskorjaus ja -parannus sekä laajennus

Kuvituskuva, jossa etualalla rakennuskypärä työmaalla.
Rovaniemen virastotaloon toteutetaan peruskorjaus la laajennus. Kuvituskuva. Kuva: Ümit Yildirim / Unsplash

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa 1978–1980 rakennettuun kiinteistöön peruskorjauksen ja -parannuksen sekä laajennuksen. Hankkeen myötä nykyinen huonetoimistoihin perustuva toimistorakennus Lähteentiellä muuttuu moderniksi viiden toimijan monitilaympäristöksi.

Tontilla on aloitettu valmistelevat työt tontin raivaamisella, ja rakennustyöt alkavat elokuun puolivälin jälkeen ja valmistuvat aikataulun mukaan tammikuussa 2026.

Rakennuksessa uusitaan sisätilat, kuten väliseinät, talotekniikka ja sähköt. Julkisivu kunnostetaan ja ikkunat sekä vesikatto uusitaan. Lisäksi tontille rakennetaan toimintoja tukeva uudisrakennus. Hankkeen laajuus kokonaisuudessaan on noin 6 200 neliömetriä, ja kustannusarvio on noin 17,5 miljoonaa euroa. Hankkeen urakkamuoto on jaettu urakka, ja pääurakoitsijana toimii Sakela Rakennus Oy.

Uudistuksen myötä virastotalon käyttäjiksi tulevat Geologian tutkimuskeskus (GTK), Traficom, Rajavartiolaitos (RVL), Säteilyturvakeskus (STUK) ja Ilmatieteen laitos (FMI). Rakennuksen olemassa olevat käyttäjät GTK ja STUK muuttavat väistöön remontin ajaksi.

Sisätiloihin toteutetaan valtion toimijoille omat monitilaympäristöt, joissa huomioidaan käyttäjien toimitilakonseptien tavoitteet. Virastotalon nykyisten käyttäjien tilatarpeet ovat vähentyneet, eivätkä toimitilat enää vastaa muuttuneisiin työnteon tapoihin. Yhteiseen käyttöön tehdään aulapalvelu-, kokous-, sosiaali- ja kuntoilutilat sekä työkahvila. Tavoitteena on luoda muuntojoustavia tiloja, joita voidaan helposti muokata käytön tarpeen mukaan esimerkiksi irtokalusteilla. Tavoitteena on turvalliset, terveelliset ja kestävät tilat.

Investointi tuo kustannushyötyjä asiakkaiden toimintaan yhteensä arviolta noin 750 000 euroa vuodessa. Nämä kustannushyödyt saavutetaan muun muassa työajansäästöstä erilaisissa sisäisissä siirtymissä sekä yhteistyön ja työviihtyvyyden parantumisen myötä.

Kohde sijaitsee Rovaniemen kaupungin taajama-alueella Ounasvaaran lounaispuolella osoitteessa Lähteentie 2.

”Hankkeen erityispiirteenä on tontilla sijaitseva saksalaisten omille vangeille tarkoitettu Sicherheitsdientsin sodanaikaisen vankilan jäännökset. Rakennushankkeen takia osa jäännöksistä joudutaan purkamaan. Purkamisesta on pyydetty lausunto Lapin maakuntamuseolta, ja jäännökset dokumentoidaan Museoviraston toimesta”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.

Hankkeessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja tavoitteena on vähentää hiilijalanjälkeä noin 15 % tavanomaiseen tasoon verrattuna. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja vähentää rakennusten energiankulutusta. Suunnittelussa noudatetaan Senaatin kiertotalouden periaatteita, ja muun muassa materiaalien valinnassa pyritään valitsemaan vähäpäästöisiä tuotteita. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa käytetään suomalaista Rakennustiedon ympäristöluokitustyökalua, joka auttaa arvioimaan ja vähentämään ympäristövaikutuksia.

Mainos