Loihde valitsi toimitilat Helsingin sydämestä – Aleksi 15 valikoitui it-yhtiön toimipaikaksi henkilöstön toiveiden kautta

Keskeinen sijainti, hyvät liikenneyhteydet ja soveltuvuus erilaisiin työskentelytapoihin painoivat vaakakupissa, kun Loihde valitsi henkilöstön toiveiden mukaista toimistotilaa.

Turvallisuuden ja digitalisaation asiantuntijayhtiö Loihde on vuokrannut uudet toimitilat Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevasta Aleksi 15:stä. Yhtiö muuttaa ydinkeskustan historialliseen arvokiinteistöön loppusyksystä. Kiinteistön toimisto- ja liiketilojen vuokrauksesta vastaa Trevian Asset Management.

Loihteen perusperiaatteisiin kuuluu “ihmiset edellä”, minkä mukaisesti henkilöstöä kuunneltiin uuden toimiston etsinnässä tarkalla korvalla. Yhtiön lähes 900 työntekijästä noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla.

“Ydinkeskusta nousi selväksi suosikiksi, kun kysyimme ihmisiltämme, missä he haluaisivat mieluiten työskennellä. Lisäksi analysoimme henkilöstön osoitetietojen pohjalta, mitkä sijainnit ovat parhaiten saavutettavissa julkisella liikenteellä tai omalla autolla kulkiessa”, HR Partner Emma Elsayed Loihteelta sanoo.

Etä- ja hybridityöskentelyn yleistyminen korostaa entisestään toimiston viihtyisyyden ja sijainnin merkitystä. Jos henkilöstön halutaan tulevan toimistolle, puitteiden täytyy olla kunnossa ja tarjota niin yhteistyöhön kuin keskittymiseenkin sopivia tiloja. Nykypäivän tietotyö on varsin moninaista ja vaativaa, ja toimitilojen tulee osaltaan tukea ihmisten työhyvinvointia.

Loihteella suuri osa henkilöstöstä työskentelee osan viikosta kotona tai asiakkaan luona. Yhteisöllisyys, työkavereiden kohtaaminen kasvokkain ja ergonomiset työskentelyolot ovat tärkeimpiä syitä tulla toimistolle – unohtamatta myös muita palveluita, kuten lounasmahdollisuuksia.

”Hienoa saada näin merkittävä yritys vuokralaiseksi taloon. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten moderni teknologia ja klassinen rakennus kohtaavat. Aleksi 15 palvelee juuri keskeisen sijaintinsa, hyvän saavutettavuuden ja tilojen monipuolisuuden ansiosta tämän päivän toimistokäyttäjiä. Vastuullisesti remontoitu ja modernisoitu talo houkuttelee toimijoita, joille vastuullisuusasiat ovat keskiössä”, kertoo Aleksi 15:n vuokrauksesta vastaava johtaja Helena Kangas Trevianista.

Historiallisen liikerakennuksen uudistaminen moderniksi toimisto- ja liiketaloksi on toteutettu ekologisesti kestävin ja vastuullisin materiaalein. Uudistetut tilat on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisen työn vaatimuksia, ja ne mukautuvat joustavasti eri yritysten tarpeisiin.

Mainos