Kaupallinen yhteistyö: Kangasalan Lamminrahka houkuttaa yrityksiä – TT Toimitilat mukana mahdollistamassa kasvua

Lamminrahka on tulevaisuuden kaupunginosa

Kangasalan Lamminrahka on uusi kaupunginosa, joka rakentuu aivan Tampereen rajalle. Lamminrahka sijoittuu Tampereen kasvavan Koilliskeskuksen palveluiden ja Kangasalan kaupallisen keskittymän Lentolan puoliväliin. Lamminrahka on Kangasalan kaupungin historian suurin investointi ja merkittävä aluekehityshanke, jota on toteutettu kahden kaupungin yhteistyönä.

Lamminrahkan Taitajankulmaan suunniteltu 2000 neliön toimitilarakennus mahdollistaa tilat 1–20 toimijalle.

Ensimmäisessä vaiheessa Lamminrahkaan rakentuu koti noin 8000 asukkaalle. Sijainti kasvavalla Tampereen kaupunkiseudulla on hyvä myös työvoiman saatavuuden näkökulmasta. Lamminrahkasta 15 kilometrin säteellä asuu 250 000 ihmistä. Tampere-Pirkkalan lentoasemalla matkaa on 25 kilometriä. 

Lamminrahkan paraatipaikalle valtatie 12:n varrelle rakentuu noin 1000 työpaikan yritysalue. Osalla yritystonteista on valtatienäkyvyys. Lamminrahkassa infra on jo valmiina ja korttelialueet mahdollistavat asiakkaan tarpeiden mukaisten tonttien lohkomisen. 

TT Toimitilat on varannut tontin Lamminrahkan yritysalueelta, ja tarjoaa myös pienemmille yrityksille vaivattoman tavan päästä toimimaan Lamminrahkaan Taitajankulmaan.  

Lamminrahka sijaitsee Tampereen ja Kangasalan keskustojen puolivälissä kasvavalla ja kehittyvällä alueella, Tampereen Koilliskeskuksen ja Kangasalan Lentolan välittömässä läheisyydessä. Lamminrahkan ja VT12:n toisella puolella sijaitsevan Lemetyn yritysalueen korttelit kuvattuna sinisellä.

Kangasalan ratkaisukeskeinen lähestymistapa vakuutti

TT Toimitilat tarjoaa kustannustehokkaasti yritysten brändin mukaisesti suunniteltuja toimitiloja. Rakennettaville toimitiloille tulee yhtiölaina, jolloin yrityksen ei tarvitse sitoa uusiin toimitiloihin tarpeettomasti omaa pääomaa. Pienille yrityksille pystytään myös tarjoamaan rahoitusratkaisuja tilojen hankintaan.  

TT Toimitilat on laajentamassa toimintaansa Pirkanmaalle, ja Lamminrahka valikoitui kohteeksi keskeisen sijainnin vuoksi. TT Toimitilojen toinen perustaja Tuomo Nieminen kehuu myös Kangasalan ratkaisukeskeistä lähestymistapaa.

– Huomasimme jo ensimmäisen kontaktoinnin jälkeen, että Kangasalla on draivia houkutella yrityksiä ja sellainen dynaaminen toimintatapa resonoi meidän toimintamme kanssa. Olemme aika suoraviivaisia ja nopealiikkeisiä toimijoita.

Toimitusjohtaja Konsta Rautiainen lisää, että kokonaisuus vaikutti ja vakuutti. 

– Kangasala on vetovoimainen alue ja yritykset haluavat tulla tänne. 

TT Toimitilat on varannut Lamminrahkasta 5000 neliön tontin, jolle se aikoo rakentaa noin 2000 neliöisen toimitilarakennuksen. Toimitiloja rakennuksesta riittää 1–20 toimijalle.

Toimitilat asiakkaan tarpeisiin 

– Pyrimme tarjoamaan yrityksille toimitiloja, jotka ovat pitkäikäisiä ja kustannustehokkaita sekä hankkia että käyttää, kertoo Rautiainen. 

TT Toimitilat perustettiin alun perin vastaamaan pienten ja keskisuurten yritysten toimitilatarpeisiin, mutta nykyään se palvelee yhä enemmän myös suurempia yrityksiä. Rakennukset ovat aina hallirakennuksia, joissa on tuotantotilaa, mutta myös toimistotiloja ja liiketilaa. 

– Meillä on paljon joustavuutta tilojen räätälöinnissä, jotta ne vastaavat asiakkaan tarpeita, lisää Rautiainen. 

Kaikille toimitiloille yhtäläistä on energiatehokkuus. Tilat ovat A-energialuokkaa ja niissä käytetään maalampöä, mikä vähentää sekä lämmityskustannuksia että ympäristövaikutuksia. TT Toimitilat hyödyntää myös teknologisia ratkaisuja, kuten etähallintaa lukitukseen ja kulunvalvontaan. Ratkaisut parantavat tilojen turvallisuutta ja käyttömukavuutta.

TT Toimitilat on mahdollistaja ja yhdistäjä

TT Toimitiloilla on kohteita pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Lahdessa. Lamminrahkasta tulee todennäköisesti ensimmäinen käynnistynyt kohde Pirkanmaalla.

Nieminen ja Rautiainen kertovat, että TT Toimitilojen on tarkoitus pysyvästi laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle. Yritys pyrkii olemaan läheinen yhteistyökumppani eri alueilla elinkeino- ja kehittämisorganisaatioiden kanssa. Näin yritys pääsee myös lähelle pieniä yrityksiä ja heidän tarpeitaan.

TT Toimitilojen Tuomo Nieminen ja Konsta Rautiainen kehuvat Kangasalan ratkaisukeskeistä lähestymistapaa. Lamminrahkan alueen he näkevät vetovoimaisena.

– Jos pieni yritys tarvitsee toimitilaa sadasta kahteensataan neliötä, niin ei sellaiselle ole useinkaan myydä yritystonttia. Meidän toimintaideamme on koota tällaisia toimijoita yhteen ja mahdollistaa heille pääsy uusille yritysalueille. Konseptimme sopii hyvin kuntien valmiiksi kaavoittamille tonteille, joten olemme sellainen yhdistävä tekijä näiden tarpeiden ja tonttien välillä, päättää Nieminen.

***

Nyt on oivallinen hetki olla yhteydessä ja varmistaa paikkasi Lamminrahkassa. Haluatteko olla osa tätä kasvavaa ja kehittyvää aluetta? Ottakaa yhteyttä ja keskustellaan lisää mahdollisuuksista! 

Lisätietoja: https://tt-toimitilat.fi/taitajankulma-1-kangasala/

Mainos